Erkki Aurejärvi Oikeuden poluilla

Tupakkavaroitusten kätkemiskonstit

Suomessa tulee kesäkuussa voimaan uusi tupakkalaki, joka perustuu EU:n vuoden 2014 tupakkatuotedirektiiviin.  Asia varmistui, kun EU-tuomioistuin hylkäsi 4.5.16 kanteen, jossa tupakkateollisuus vaati direktiivin kumoamista.

Uuden tupakkalain mukaan savukerasioihin on merkittävä terveysvaroitukset sekä tekstinä että kuvallisina.  Tupakkateollisuus vastusti tätä jyrkästi.  Teollisuuden mukaan varoituksista olisi luovuttava kokonaan, koska kaikki ihmiset tietävät muutenkin tupakan vaarallisuuden.  Varoitusmerkintöjen pitäisi ainakin olla paljon pienempiä kuin 65 % rasian pinta-alasta.  Toisin kävi.  Uuden tupakkalain mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voi antaa tarkempia säännöksiä merkintöjen tekstistä, kuvista, kirjasinlajista ja kirjasinkoosta, väristä, kehystämisestä, pinta-alasta, sijoittelusta, kiinnittämisestä ja rikkoutumattomuudesta.

Miksi näin?  Siksi, että tupakkayhtiöt muuten laatisivat rasioihin näkymättömät merkinnät.  Suomessa lääkintöhallitus sai vuonna 1978 oikeuden varoitusten merkitsemiseen.  Lääkintöhallituksen arkistossa on lukuisia esimerkkejä Philip Morris Finland Oy:n ja British-American Tobacco Finland Oy:n kierosta menettelystä.  Yhtiöt ovat vuodesta 1978 lähtien

 - laskeneet liikkeelle savukerasioita, joissa ei ole varoitusmerkintää ollenkaan.

Sen lisäksi yhtiöt ovat pyrkineet

- laatimaan rasian niin, että varoitusmerkintä poistuu rasiaa avattaessa

 - kiinnittämään varoitustekstin pahvirasian kelmuun liimattuun lipukkeeseen

 - sijoittamaan varoitusmerkinnän rasian alapinnalle

 - jättämään varoitusmerkinnän kehystämättä

 - laatimaan merkinnän alueen asetuksen edellyttämää pienemmäksi

- laatimaan varoitukseen epäselvät kirjaimet

- merkitsemään kirjaimet niin, etteivät niiden koko ja väri erotu selvästi pohjaväristä

 - painamaan tummanharmaan varoitustekstin vaaleanharmaalle pohjalle

 - painamaan varoituksen ohuella mustalla tekstillä tummanharmaalle pohjalle

 

 - painamaan tekstin hopeavärillä, niin että varoitus häipyi valon vähetessä jne.

 

Tupakkakauppiaat ovat osoittaneet kekseliäisyyttä.  Tupakan myyntiä vähentää kuluttajien selkeä tieto hengenvaarasta ja tupakkateollisuus on aina pyrkinyt estämään selkeän tiedon.  Tämä pätee Suomessakin vielä vuonna 2016.  Meillä on melko suuri määrä ihmisiä, jotka eivät lue mitään eivätkä tiedä juuri mitään.  Heille savukerasia on ainoa tiedon lähde tupakan tappavuudesta.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Tupakoinnin vähentämisessä on huomioitava, että mielenterveyden ongelmista kärsivät onnistuvat harvoin lopettamaan tupakoinnin. Yhdysvalloissa on laskettu, että 47 savuketta sadasta ostaa ihminen, jolla on yksi tai useampia mielenterveyden häiriö.

Jos kieltoja ja rajoituksia tupakoitsijoita vastaan lisätään, pitäisi huolehtia siitä, että samalla ei rajoiteta mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten oikeutta täysarvoiseen elämään.

Esimerkiksi päätös siitä, että Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja ei enää myönnetä tupakoiville, vaikuttaa aluksi terveystietoiselta ratkaisulta, mutta samalla se on vakavaa syrjintää mielenterveyden häiriöistä kärsiville.

Päättäjien parissa ei ole riittävästi tietoa siitä, että tupakointi ja mielenterveyden ongelmat ovat kiinteästi toisiinsa liittyviä, ja siksi näitä mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten syrjintäpäätöksiä tehdään.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

E.A:"Meillä on melko suuri määrä ihmisiä, jotka eivät lue mitään eivätkä tiedä juuri mitään. Heille savukerasia on ainoa tiedon lähde tupakan tappavuudesta"

Miksi nämä ihmiset sitten välittäisivät yhtään mitään, tahi "lukisivat" savukeaskeissa olevia varoituksia?
Nämä varoitukset, sun muut kuvat tupakka-askeissa ovat (mutulla)ihan yhdentekeviä, halu lopettamiseen lähtee itsestä ja lopettamisen tarpeen tiedostamisesta.

MAlle sitten sen verta, että vaikken nyt ihan kaikkia pääkoppani ongelmia tänne haluakaan vuodatella, niin totean vaan etteivät ne ihan vähäiset ole. Siltikin itse onnistuin lopettamaan reilun 40n vuoden jälkeen tupakoinnin, ollen nyt jo vissiin kuudetta vuotta polttamatta. Olen siis sitä mieltä, että jos minä pystyn, niin siihen pystyy kuka hyvänsä.

Käyttäjän joukomarkula1 kuva
Jouko Markula

tämä on tekopyhää, pitäisi puuttua myös säilöntäaineisiin elintarvikkeissa, sekä hedelmien ja vihannesten suoja aineisiin. Ei ole syytä kampittaa yhtä osatekijää, kun syyt ovat muualla. En usko tällaiseen
puuttumiseen, ellei sitä samaa tehdä elintarvikkeissa, sekä hedelmissä ja vihanneksissa, jotka on tuotu ulkomailta.
Senkin jälkeen, elämä yhä tappaa 100%:n varmuudella, joten enpä viitsi edes tukea tällaista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ainakin Singaporessa savukeaskeihin liitettävät kuvat vaurioituneista sisäelimistä ovat kuvottavia niin tupakoitsijoille kuin tupakoimattomillekin. Mielestäni tällaisia groteskeja spektaakkeleita ei ole syytä tuoda ruokaostoksia tekevien kansalaisten silmiin.

Vastaavasti voitaisiin vaatia jokaiseen voirasiaan kuvia sepelvaltimotukoksista sydämistä tai jokaiseen laatuviiniin, joka diplomaatti-illallisille hankitaan, kuvia maksakirroosimaksoista j.n.e.

Kasvisruokiin voitaisiin vaatia liitettäväksi peräsuolikuvia, jotka havainnollistaisivat yksipuolisen kasvisdieetin aiheuttamia suolisto-ongelmia.

En kannata mitään näistä.

Minna Tarvainen

"Ainakin Singaporessa savukeaskeihin liitettävät kuvat vaurioituneista sisäelimistä ovat kuvottavia niin tupakoitsijoille kuin tupakoimattomillekin. Mielestäni tällaisia groteskeja spektaakkeleita ei ole syytä tuoda ruokaostoksia tekevien kansalaisten silmiin."

Missä kaupassa teet ruokaostoksesi, kun mielestäni tupakat eivät ole enää olleet näkyvillä normaaleissa päivittäistavarakaupoissa pitkään aikaan?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eri maissa on erilaisia käytäntöjä kyseisen asian suhteen. Ja siinä vaiheessa, kun aski tiputetaan hihnalle, se on Suomessakin jokaisen nähtävissä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tupakansavu ja tuulivoimaloiden infraäänet tuhoavat ihmisten terveyden ja samalla rikastuttavat tupakkateollisuuden ja tuulivoimalabisneksen pyörittäjät.

Sairauksien ja ennenaikaisten kuolemien vuoksi yhteiskunnan maksettavaksi jäävä lasku on valtava molemmissa tapauksissa. Inhimilliselle kärsimykselle ja hädälle ei puolestaan ole olemassa hintalappua.

Tiina Wiik

Vaikka tavoite olisi jalo, on keino kurja. Sehän on todettu tutkimus toisensa jälkeen, että holhoaminen ei edistä kansanterveyttä. Suomessa on EU:n holhoavimmat lait, kuitenkin kansanterveydessä ei näy mitään vaikutuksia. Holhoamisen vaikutus päätyy usein olemaan käänteinen: kyttääminen lisää nautintoaineen kiinnostavuutta ja ruokkii rikollisuutta. Ei jollain tupakkamerkinnöillä ja makuaineiden poistolla ole mitään väliä silloin, kun tupakkaa tuodaan EU-alueen ulkopuolelta. Jo nyt tupakan pimeät markkinat ovat valtavat, ja ne tulevat vain kasvamaan säätelyn myötä.

Tupakointi on kuolevaa kulttuuria muutenkin. Nuorison kiinnostus tupakointiin vähenee kaikkialla länsimaissa, koska se ei vaan sovi nykyisiin eko- ja ympäristötrendeihin. Se ei kuitenkaan auta heitä, jotka ovat jo tupakoivia. Heille tarvitaan muita vaihtoehtoja, kuten sähkötupakan käyttöön kannustaminen. Nyt sekin ovi suljettiin säätelyllä, jota EU ei olisi Suomelta edes vaatinut, ja sähkötupakasta tehtiin käyttökelvoton uusille käyttäjille. Vanhat käyttäjät tietenkin pärjää laitteita ja makuaineita netistä tilaamalla, mutta uusille se on aivan liian työlästä, joten he jäävät tupakoiviksi.

Toimituksen poiminnat