Erkki Aurejärvi Oikeuden poluilla

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 17 min 5 s sitten

Elokuun kuukausiennuste: ”Kuumuudelle ei näy loppua”

28.7.2018 15:06

Forecan julkaiseman sään kuukausiennusteen mukaan tavanomaista lämpimämpi sää pitää pintansa seuraavien neljän viikon ajan.

–Elokuu alkaa heinäkuun kaltaisena, tavanomaista lämpimämpänä, eikä kuumuudelle toistaiseksi näy loppua, ennusteessa todetaan.

Jan Vapaavuori bulevardeista: ”Isoja vahinkoja ei pääse syntymään, kun edetään asteittain ja vaiheittain”

28.7.2018 14:32

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) linjaa, että bulevardisoinnissa on edettävä vaiheittain. 

”Valiokunnissa keskustelun taso on yleensä paljon korkeampi kuin julkisissa täysistunnoissa” - Juhana Vartiaiselta tukea talousnobelistille

28.7.2018 14:07

Pitkän uran taloustieteilijänä tehneen kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok.) mielestä poliittisen päätöksenteon avoimuudesta voi olla suurtakin haittaa.

MIT-yliopiston professori Bengt Holmström herätti huomiota sanottuaan Helsingin Sanomien haastattelussa, että politiikasta on tullut liian läpinäkyvää.

Hellepiikki yllätti: ”En muista näin rajua asennusruuhkaa”

28.7.2018 11:21

Pitkään jatkunut helle nostaa ilmalämpöpumppujen myynnin tänä vuonna uuteen ennätykseen, povaa Suomen lämpöpumppuyhdistyksen (SULPU) toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen.

–Uskon, että 50 000 myydyn pumpun raja rikotaan, jos maahantuojien varastot eivät lopu. Pumppujen asennukset ovat pahoin ruuhkautuneet ja moni asentaja on perunut tai siirtänyt kesälomansa, Hirvonen kertoo.

Suosituimmat pumppumallit ovat Hirvosen mukaan jo maahantuojiltakin loppuneet.

Ajatuspajan tyly arvio: ”Huippukokouksen tarkoituksena oli varoittaa Suomea”

28.7.2018 10:47

Puolalaisen Warsaw Institute -ajatuspajan mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin Helsingissä järjestetyn huipputapaamisen yhtenä tarkoituksena oli varoittaa Suomea.

Suomalaisprofessori pitää venäläisministerin uhkausta poikkeuksellisena: ”Näin ei asiaa ole aiemmin esitetty”

28.7.2018 10:06

Maanpuolustukorkeakoulun professori Petteri Lalu pitää Venäjän puolustusministerin Sergei Shoigun tiistaista lausuntoa poikkeuksellisena. 

Shoigu nosti tiistaina Moskovassa pitämässään puheessa esille Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen toukokuussa tekemän sopimuksen puolustusyhteistyöstä. Shoigun tulkinnan mukaan mahdollistaa Suomen ja Ruotsin täyden osallistumisen Naton sotilasharjoituksiin. Vastavuoroisesta Nato saa Shoigun mukaan rajoittamattoman pääsyn Suomen ja Ruotsin ilmatilaan sekä aluevesille. Shoigu katsoo, että tämä pakottaa Venäjän vastatoimiin.

Vladimir Putin kutsustaan Donald Trumpille: ”Olen jo kertonut tästä hänelle”

28.7.2018 09:38

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti perjantaina kutsuneensa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Moskovaan.

–Olemme valmiit kutsumaan presidentti Trumpin Moskovaan, jonne hänet on muute jo kutsuttukin, olen jo kertonut tästä hänelle, Putin kommentoi uutistoimisto TASSin mukaan.

Putin ilmoitti myös olevansa valmis matkustamaan Washingtoniin Trumpia tapaamaan ”sopivissa olosuhteissa”.

Valkoisen talon tiedottajan Sarah Sandersin mukaan Trump on valmis uuteen tapaamiseen.

Donald Trump hehkuttaa talouslukuja, asiantuntijat jarruttelevat: ”Ihmisten pitäisi olla huolissaan”

28.7.2018 09:06

Yhdysvaltain talous kasvoi perjantaina julkistettujen tilastojen mukaan huhti-kesäkuussa kovinta vauhtia lähes neljään vuoteen.

Presidentti Donald Trump kuvaili tiedotustilaisuudessaan käännettä historialliseksi ja hämmästyttäväksi. Uutistoimisto Bloombergin mukaan hän arvioi käänteen olevan myös ”erittäin kestävällä” pohjalla.

Asiantuntijat ovat presidentin kanssa hieman toista mieltä. 

Sisäministeri: ”Ajatus EU:n yhteisestä raskaan kaluston reservistä harkinnan arvoinen”

28.7.2018 08:18

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.)pitää moniviranomaisyhteistyötä tärkeänä EU-tasolla. Hän nostaa esimerkiksi parhaillaan muun muassa Ruotsissa ja Kreikassa riehuvat maastopalot sekä Euroopan puolustuksen ja rajavalvonnan kehittämisen.

–Ajatus EU:n yhteisestä raskaan kaluston reservistä on minusta hyvinkin harkinnan arvoinen, Mykkänen toteaa Puheenvuoron blogissaan.

Ott Tänak johtaa Jyväskylässä – Jari-Matti Latvalalla vielä toivoa

27.7.2018 20:51

Toyotan virolaiskuski Ott Tänak johtaa Jyväskylän MM-rallia perjantain jälkeen. Tänak starttaa lauantain osuudelle 5,8 sekuntia toisena olevaa Citroenin norjalaiskuskia Mads Östbergiä edellä.

Rallissa kolmantena on Toyotan Jari-Matti Latvala. Hän on jäänyt tiimikaveristaan Tänakista 23,1 sekuntia.

- On hienoa olla täällä hyvällä sijoituksella. Huomisesta tulee haastavampi päivä, ja minun on oltava keskittynyt sitä varten, kommentoi Latvala.

Talousnobelistille täystyrmäys politiikan tutkijoilta: ”Outoa pitää Holmströmin ajatuksia demokratiasta gurun ajatuksina”

27.7.2018 16:42

Talousnobelisti Bengt Holmströmin demokratiapuheet ovat synnyttäneet vilkkaan keskustelun etenkin politiikan tutkijoiden keskuudessa. Holmström sanoi Helsingin Sanomissa, että politiikasta on tullut jo liian läpinäkyvää.

Yhdysvaltalaisessa MIT:ssä taloustieteen professorina toimivan Holmströmin mielestä ihmiset eivät enää luota poliittisen järjestelmään lisääntyneen avoimuuden takia.

Kokoomuslainen povaa kolmatta jytkyä: ”Laura Huhtasaari on uhrattu vaalivoiton alttarille”

27.7.2018 15:23

Perussuomalaisilla on eväät yllättää ensi kevään eduskuntavaaleissa, arvioi kokoomuslaisen ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja Sini Ruohonen Verkkouutisten blogissaan. Turun kaupunginvaltuuston jäsen Ruohonen listaa seitsemän perustetta arviolleen.

Keskustakonkari syyttää Ville Niinistöä vihreästä virheestä: ”Tämän korjaamiseksi on tehty pari vuotta töitä”

27.7.2018 14:28

Keskustan konkaripoliitikko Sirkka-Liisa Anttila syyttää vihreitä siitä, että puolue haluaa politiikallaan ”museoida luontomme”. Hän nostaa esimerkkinä esiin metsien hakkuita koskevan EU:n Lulucf-asetuksen, josta päästiin vaiherikkaan prosessin jälkeen sopuun viime vuoden lopulla.

Helle toi Suomeen uuden tuholaisen etelästä – Viranomainen: Nyt on hätätilanne

27.7.2018 12:46

Harvemmin Suomessa tavattavat gammayökköset ovat tuhonneet meillä jo kokonaisia härkäpapupeltoja. Tukesin mukaan nyt on hätätilanne, jossa saa ottaa käyttöön uusia torjuntavalmisteita.

Gammayökköset ovat perhosia, joita tavataan Suomessa säännöllisesti, mutta jotka enimmäkseen viihtyvät Afrikassa ja Etelä-Euroopassa. Helteet ovat kuitenkin tuoneet niitä Suomeen epätavallisen paljon, tuholaisuuteen asti.

Gammayökköset ovat tehneet tuhojaan erityisesti härkäpapupelloilla, mutta myös muilla viljelyksillä. Niitä on havaittu päivä päivältä pohjoisemmassa.

Paavo Väyrynen perustaa taas uutta puoluetta: ”Vannoin, etten enää ryhtyisi samaan puuhaan”

27.7.2018 12:04

Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen kerää kannattajakortteja uuden poliittisen liikkeensä saamiseksi puoluerekisteriin. Väyrynen ajautui ensin kiistoihin keskustan kanssa ja sen jälkeen myös perustamansa Kansalaispuolueen kanssa.

Kansalaispuolueen riitoja puidaan parhaillaan oikeudessa ja toiminta on lamaantunut. Puolue jakautui alkuvuoden presidentinvaalien jälkeen kahteen siipeen, josta toista johtaa Sami Kilpeläinen ja toista Väyrynen.

Astronomit löysivät Marsista järven joka virtaa -68 asteen pakkasessa: Saattaa merkitä elämää

27.7.2018 11:31

Astronomit ovat löytäneet todisteita maanalaisesta järvestä lähellä Marsin etelänapaa, kertoo Guardian.

ESA:n Mars Express-satelliitin tutkamittaukset paljastivat noin 19 kilometriä leveän vesialueen 1,5 kilometriä paksun napajäälaatan peittämän Planum Australe -nimisen alueen alla.

Uusi puolueryhmä EU:hun? Halla-aho HS:lle: ”Tiedän melko tarkkaan mitä tapahtuu”

27.7.2018 10:07

Europarlamenttiin on syntymässä ensi kevään vaalien jälkeen uusi kansallismielisten ja euroskeptisten puolueiden ryhmä. Näin sanoo uskovansa perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho Helsingin Sanomille.

Halla-ahon mukaan keskusteluja tai tunnusteluita uuden ryhmä luomiseksi on käyty ja valmistelut ovat jo pitkällä.

–Tiedän jo melko tarkkaan, mitä eurovaalien jälkeen tapahtuu, mutta en voi kertoa siitä tarkemmin vielä tässä vaiheessa, Halla-aho sanoo.

Vaalikampanjalle tarjottiin venäläistietoja Hillary Clintonista – CNN: Trump hyväksyi tapaamisen

27.7.2018 08:42

Donald Trump tiesi, että hänen vaalikampanjassaan toiminut poikansa Donald Trump Jr:n tapasi venäläisiä Trump Towerissa kesäkuussa 2016, kertoo uutiskanava CNN.

Trumpin tviittiin tuli vastaus Iranista – Erikoisjoukkojen komentaja: ”Tuhoamme kaiken mitä omistat”

27.7.2018 07:30

Iranin Quds-erikoisjoukkojen komentaja, kenraalimajuri Qassem Suleimani varoittaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia sodasta Iranin kanssa. Asiasta kertoo muun muassa BBC.

–Jos aloitat tämän sodan, me viemme sen loppuun. Tiedät, että tämä sota tuhoaa kaiken, mitä omistat, Suleimani sanoo Iranin valtiollisen tv-yhtiö al-Alamin välittämässä puheessa.

Trump varoitti aiemmin tällä viikolla Irania olemaan uhkailematta Yhdysvaltoja sodalla tai ”kärsimään seuraukset”.

Sivu « 84 | 85 | 86 | 87 | 88 |

Toimituksen poiminnat