Erkki Aurejärvi Oikeuden poluilla

Kaikki blogit puheenaiheesta Brexit

Brexit ja EU-budjetti

Britannian todennäköisen EU-eroamisen budjettiseuraamuksia koskevassa julkisessa väittelyssä on kummallisia piirteitä. Niin myös EU:n seuraavaa rahoituskehystä koskevassa julkisessa väittelyssä, ja nämä kaksi asiaahan ovat sidoksissa toisiinsa, koska brittien ero, jos se tapahtuu tämänhetkisten tietojen mukaisesti, astuu voimaan täysimääräisenä juuri silloin kun seuraava budjettikehyskin astuu voimaan.

Brexit on epävarma, mutta jo nyt varoitus demokratian puolustajille

Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta Britannian EU-ero, "brexit", johtaisi unionin  uskottavuuskriisiin. Vaikka kesäkuussa 2016 pidettyä kansanäänestystä on pidetty brexit-prosessin alkuna, ei lopputulosta voida pitää kuitenkaan täysin varmana. Tähän johtopäätökseen on tullut Financial Timesin arvostettu kommentaattori Gideon Rachman (20.2.2018).

Brexit pelottelua vai persupolitiikkaa

Taas meitä tavan pulliaisia hönötetään. Lehdissä hehkutetaan ja on hehkutettu jo jonkin aikaa, että EU-maksut nousevat kun britit lähtevät EU:sta.

Mittaluokka on erittäin paljon paisuteltua persupolitiikka tai pelottelua.

Ensiksikin summa on marginaalinen, eli brittien maksuylijäämä on ollut noin kolme miljardia euroa. Se on noin kuusi euroa jokaista EU-kansalaista kohtaan. Eli vajaan kympin kysymystä jaksetaan mainostaa EU-maksujen massiivisena korotuksena. Jopa suomalaiset mepit kauhistelevat, että mistä raha otetaan.

Brexit on huomioitava EU-budjetissa täysimääräisesti

Mediassa on arvosteltu (esimerkiksi HS pääkirjoitus 21.2.) hallitusta siitä, että sen linja EU:n rahoituskehyksiin on ristiriitainen ja epäselvä. Tässä kohden olen hallituksen saamasta kritiikistä samaa mieltä. Linjauksessa tavoitellaan samaan aikaan sekä Brexitin kokoista vähennystä EU:n rahoituskehysten kokonaistasoon, että lisää maatalous- ja koheesiotukia. Ja sitten yritetään vielä varmistaa, että EU:lle jaetaan lisärahaa uusia tehtäviä varten. Jokaiselle jotakin ja kaikkea kaikille.

Miten Brexit näkyy Euroopan finanssisektorissa?

Britannian ja muun Euroopan rahoitussektori on hyötynyt monin tavoin EU:n rahoitusmarkkinoiden yhdentymisestä.  Luotonanto ja muu rahoituspalveluiden tarjonta EU:n sisällä on joustavaa, koska pankit saavat tarjota palveluja toiseen jäsenvaltioon suoraan rajan yli tai perustamalla toiseen valtioon sivukonttoreita.  Tasapuolisia kilpailuedellytyksiä on parannettu yhtenäistämällä finanssialan sääntelyä ja valvontaa eri maiden kesken.  Yhteismarkkinat ovat näin tarjonneet finanssialalle ison kasvualustan.

Brexit ja Hänen Majesteettinsa julkiset eläkevaarit

Jossain vuonna 1945 syntyneiden ja vuonna 1955 syntyneiden välillä kulkee kiinnostava Brexit-realismin raja. Ajattelen eräänlaisten diplomaattien asenteita. Tarkemmin sanoen niiden, joita tosielämässä kutsutaan kirjaimella C eikä esimerkiksi M.

Pari entistä Secret Intelligence Servicen eli MI6:n päällikköä on viime päivinä antanut kuulua itsestään.

EU kiristää Britanniaa brexit-neuvotteluissa?

Otsikon kysymyksen asettelulta ei voine välttyä, kun lukee mitä expressin sivulla on kirjoitettu brexitin tuovan mukanaan muillekin jäsenmaille kuin yksin Britannialle. Kirjoituksen mukaan selvältä näyttää, että suurien häviäjien joukossa ovat suurimmat kaksi jäsenmaata eli Saksa ja Ranska. Myös Hollanti ja Ruotsi mainitaan yksinä häviäjinä. Miksi Saksa ja Ranska ovat suuria häviäjiä? Saksa pelkää häviävänsä miljardeja menetettyinä tukina, kun unioni yrittää vähentää varoja varakkaimmille jäsenmaille. Sama koskenee myös Ranskaa.

Ei, maailma ei muutu jatkuvasti paremmaksi

Helsingin Sanomat julkaisi tänään toimittaja Heikki Aittokosken artikkelin, jossa argumentointiin, että:

”… elämä niin rikkaassa kuin köyhässä maailmassa on keskimäärin parantunut jatkuvasti. Silti tyytymättömyys – turhautuminen, jopa suoranainen raivo – on viime vuosina vallannut alaa.”

Itsenäisyys vai Eurostoliitto?

Euroopan Unioni on viime vuodet kulkenut epäonnistumisesta toiseen. Eurokriisi 2010-luvun alussa oli hajottaa koko alueen ja voi uusiutua jo seuraavan talouslaman myötä. Turvapaikanhakijoiden tulva myöhemmin johti vapaan liikkuvuuden romahdukseen, kun Schengen-maat rikkoivat kansainvälisiä sopimuksia ja sallivat kansainvaelluksen.

Brexit: mitä tänään sovittiin ja todettiin?

Seuraava kirjoitus perustuu paljolti sille, mitä EU:n Komission Brexit pääneuvottelija Michel Barnier ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk totesivat saavutetusta neuvottelutuloksesta tänään 8.12.2017.

Yleisesti Barnier totesi, että nyt on saavutettu riittävä tulos seuraavan vaiheen aloittamiseksi (kauppaneuvottelut). Nyt ministerineuvosto hyväksyy alustava luonnoksen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä